Pälkäneen Vanhankirkon Suojeluyhdistys Ry

Asehuoneen kattotuolihanke

Mittava hanke asehuoneen kattamiseksi etenee pikkuhiljaa. Museovirasto huolehtii kesäkuun aikana asehuoneen perustusten korjauksesta ja arkeologisista tutkimuksista Sanna Ihatsun johdolla. Yhdistys kartoittaa yhdessä Pälkäneen seurakunnan kanssa mahdollisuuksia hakea hankkeelle rahoitusta Pomoottorin kautta.
Puutavaraa asehuoneen kattotuoleja varten on jo veistetty, ja osa materiaalista odottaa vielä työstämistä. Veistoleirejä pidettiin kahteen otteeseen kevään aikana sekä syksyllä.

Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistys ry on perustettu 25.10.2002 tarkoituksenaan suojella ja kerätä varoja Pälkäneellä sijaitsevan Pyhän Mikaelin rauniokirkon korjaukseen.

Suojelun päätavoite on Pyhän Mikaelin kirkon raunioiden vaaliminen ja kunnioittaminen osana pälkäneläistä ja suomalaista kulttuuriperintöä. Pitkän aikavälin tavoitteena on myös vanhan kirkon saattaminen sellaiseen kuntoon, että sitä pystyttäisiin käyttämään ainakin kesäisin erilaisiin tapahtumiin.

Yhdistys ja yhdistyksen toimintaa organisoiva hallitus toimii talkoovoimin.

Lue uusin jäsenkirjeemme

Yhdistyksen säännöt  (PDF)